tiistai 11. joulukuuta 2018

Puurojuhla

Vietimme vuoden viimeistä Martta-iltaa puurojuhlan merkeissä 10.12.2018.
Aluksi maistelimme glögiä. Lauloimme joululauluja ja nautimme emäntien tekemästä maukkaasta puurosta luumusopan ja kanelin sekä sokerin kera. Palan painikkeeksi joimme kahvit tai teet joulutortun kera.
Mukaan oli saapunut 29 Marttaa.
Suuret kiitokset emännille Merjalle, Pirjolle, Irmalle ja Soilelle tarjoiluista.
Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta kaikille.
Martta-illat alkavat taas 7.1.2019.

Kauniisti katetut pöydät odottavat syöjiä

Emäntinä toimivat Soile, Merja ja Irma

Pirjo tarjoili glögiä









Puheenjohtaja ojensi kukat sihteerille kiitokseksi kuluneesta vuodesta

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Myyjäiset

Osallistuimme Sampon tiloissa järjestettyihin myyjäisiin 8.12.2018.
Myyjäisiin osallistui kymmenen Marttaa.
Arpaonni suosi meitä ja saimme pöydät heti oven vierestä, kiitos Kaisalle, joka valitsi arvat.
Puuro teki hyvin kauppansa. Arpajaispöydässä oli aika-ajoin tungosta, käsitöitäkin meni jonkin verran, mutta hittituotteemme laktoosittomat piirakat vietiin melkein käsistä, muutkin leivontatuotteet myytiin loppuun.
Meitä haastateltiin ja kuvattiin UutisVuokseen, mikä tuo meille tervetullutta näkyvyyttä.

Sirpa odottaa puuron kanssa asiakkaita

Arpajaisvoittoja järjesteli Aulikki ja Merja

Pääpalkintona Kaisan virkkaama torkkupeitto, jonka kokoamisessa avusti Kerttu

Käsitöitä ja joulukoristeita oli myynnissä


Pirjo, Lea ja Vappu laittoivat leivonnaisia esille


Pöydät notkuivat tuotteita

Myyjäisten suunnittelu

Maanantaina 26.11 suunniteltiin myyjäisiä, jotka pidetään Sampon tiloissa 8.12 klo 11-14.
Keitämme myyjäisiin riisipuuroa kolme kattilallista, järjestämme arpajaiset sekä myymme leivonnaisia ja käsitöitä. Piirakoita paistamme edellisenä päivänä marttalassa.
Mukaan suunnittelemaan oli saapunut 27 Marttaa.
Kiitos emäntinä toimineille Pirjolle  ja Kertulle, sekä kaikille mukana olleille.




Aluksi tietysti lauloimme

Aulikki käy läpi myyjäispalkintoja

torstai 15. marraskuuta 2018

Askarteluilta

12.11.2018 askartelimme myyjäisiin lankakeristä kuusia, osa teki keriä ja toiset liimasivat jo valmiita keriä styroks-kuusiin.
Kivasti olivat Martat pyöritelleet keriä valmiiksi, kiitos osallistumisesta
Joillakin oli mukana muitakin käsitöitä. 
Askartelemassa oli 21 Marttaa ja emäntinä toimivat Sirpa ja Seija.









tiistai 30. lokakuuta 2018

Vierailu Partex-pajalla

29.10.2018 vierailimme Partex-pajalla, Vuoksenniskan Tiilitehtaankadulla.
Siellä Pauliina Näränen kertoi pajan toiminnasta kattavasti.
Partex-poistotekstiilipaja ottaa vastaan kaikenlaista ja -kuntoista puhdasta tekstiiliä
Tekstiilit lajitellaan, osa tekstiileistä käytetään uusiotuotteiden valmistukseen ja lopusta valmistetaan tekstiilihaketta.
Tekstiilihake toimitetaan jatkojalostukseen yhteistyökumppaneille.
Uusiotuotteiden lisäksi sieltä voi ostaa esim. nauhoja, napppeja, neppareita, kankaita.
Partex-paja tekee yhteistyötä Into-pajat ja Työnvuoksi yhteisöjen kanssa.

Pauliina Näränen kertoi Partex-pajan toiminnasta

Aulikki kertoi ajankohtaisista asioista




sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Myyjäisaskartelua

15.10.2018 askarreltiin myyjäisiin neulatyynyjä ja tehtiin pieniä lankakeriä seuraavaan projektiin.
Herkuteltiin Ansan ja Pirjon tekemillä tuulihatuilla, croisantella ja kakulla.
Mukaan oli saapunut 17 Marttaa.
Kiitos kaikille mukana olleille sekä emäntinä toimineille Ansalle ja Pirjolle.

Tästä kaikki lähti





Herkkuja

Tässä lopputulos

lauantai 6. lokakuuta 2018

Heviä lautaselle

Ma 1.10.2018 valmistimme Kertun opastuksella Heviä lautaselle. 
Valmistimme Quorn-kookoscurrya ja härkäpapu-pinaattilettuja, alkudrinkkinä oli marjapuhti-juoma ja jälkiruokana hedelmäsalaattia.
Kyllä maistui ja oli taatusti terveellistä.
Mukana oli 20 Marttaa.
Kiitos Kertulle ja kaikille osallistujille.

Aulikki kertoo syksyn ohjelmista

Kerttu valmisti ruokalistan



Ruoan valmistus käynnissä


Marjapuhti-juomat

Maistuvaa tarjolla